INNOVAATIOKÖYHÄ SUOMI?

Kerran eräs mies onnistui onkimaan kalan. Hän ryhtyi opettamaan sitä muillekin, kunnes perustettiin erityisiä kalastuskoulutus keskuksia. Niistä valmistui pilvin pimein kalastuskonsultteja, jotka pitivät ympäri maan kalastus-seminaareja.
MUTTA KUKAAN EI KALASTANUT!

Suomen INNOVAATIOTILANNE on samassa mallissa, ikäänkuin kahden kerroksen väeksi jaettuna.
"Yläkerrassa" pidetään seminaareja, perustetaan tutkimusryhmiä, ostetaan palveluja ja ohjelmointeja toinen toisiltaan, kunnes innovaatiorahat on käytetty parempiin suihin.

Joku EU-tarkkailija on sentään vähän ollut herätyksen tilassa, mutta minkäs teet, kun rahat ovat häipyneet kuin huonon ilman pössäys Saharaan!

"Alakerrassa" tehdään keksintöjä ja innovaatioita puolisalaa, ilman DI statusta, ja ilman häiritsevää pääomatarjontaa. Yläkerranväki on nimittäin lukenut Raamattunsa tarkasti siltä kohdin, jossa sanotaan "annetaan niille, jolla jo on....".

Esimerkkinä kauppamies voi kertoa 90-luvun alkupuolelta, jolloin puhdasta vettä tekevä yhtiö olisi tarvinnut muutaman markan tuotekehityksen tueksi. Jonkinverran tuli, kunhan osakkaat laittoivat nimiä pitkin ja poikin.
Samaan aikaan erän maamme taseeltaan vakavaraisempia yhtiöitä sai 10 miljoonan markan avustuksen paremman vesihanan tekemiseksi!
Kumpi on käyttäjälle tärkeämpi; se mitä hanasta tulee, vai se, että hana on "viimeisen päälle"?

Kiitoksen ansaitsevat kuitenkin "BISNES-ENKELIT", jotka ovat onnistuneet pelastamaan edes muutamia innovaatiotuloksia karkaamasta ulkomaille tai jäämästä pöytälaatikkoon.

Tässä välissä voisi kevennyksenä kysyä: Miksi on niin vähän INNOVAATIONAISIA?

Kun Pörssin kehityksestä ei kukaan uskalla sanoa mitään, niin kauppamies kääntäisi katseet Pien- ja kasvuyhtiörahastosijoituksiin, joita tehtäisiin PKT-yrityksiin pitkällä sijoitus- aikatalulla.
Jotkut pankit (SAMPO+MUUT?) ovat sitä harrastaneet, ja käsittääkseni hyvällä menestyksellä.
Se vaatii vain enemmän "jalkatyötä" ja seurantaa, mutta myös palkitsee MOLEMMAT OSAPUOLET.

Olisiko Leijona -ohjelmasta herättämään keksijä- ja pienyrittäjäväkeä rohkeammin avaamaan peliä?

Kauppamies on aikanaan saarnannut keksijäyhdistyksissä juuri tämän rohkeamman avauksen puolesta, koska piilossa pidetty patentoitu tuote on kuluerä!

Liikkeelle lähdössä on tietysti aina riskinsä, sillä patenttivarkaudet ovat yleisempiä kuin julkisuudessa näkyy, mutta niin on laita liikenteessäkin.
Jos et liiku mihinkään, niin ei ole onnettomuusriskiä, mutta et myöskään pääse mihinkään!

Ei kun "pellit auki" ja menoksi!

KAUPPAMIES
Yrittäjä vuodesta 1969

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Seurakunnan tulevaisuus