Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2007.

ÄITIENPÄIVÄ 2007

Evakkotytön kotiinpaluu Lehmät tallustivat asemaa kohti Jouluaattona Heinjoen Kääntymän kylästä 1939. Lehmien Käännöstoimiston mukaan keskustelu meni näin: ” Ihan tuntuisi, kuin olisi joulu, kun apeannoksetkin olivat suuremmat.”, johon toinen: ”Mutta miksi ihmeessä meidät lämpimästä läävästä tänne tielle ajettiin, kun muut jäivät sinne, ja kuulin tytönkin sanovan että pakkasta on 40 astetta, eikä lehmiä sellaiseen voi ajaa!” Silmäillessään kotitalonsa avaraa pirttiä , 19-vuotias tyttö valmistautui asemalle lähtöön, ja ajatteli: ”...näinköhä tätä konsaan ennää näkköö…”. Pirtissä vanhemmat keskustelivat huhusta Uuraalle tehdystä maihinnoususta, joka osoittautui perättömäksi. Kuitenkin ”aavetykin” , Perkjärvelle sijoitetun kaukotykin, osumat Viipurin keskustassa olivat todellisia kaakosta kuuluvan muunkin jylyn myötä. Isä-herastuomarin rukoushetken jälkeen tyttö hyvästeli perheensä, otti laukkunsa, kävi katsomassa vielä läävään jääneet lehmät ja hyppäsi rekeen. Juna saa